perjantai, 1. lokakuu 2021

Hartautta. Raamatun kertomuksia.

perjantai, 1. lokakuu 2021

Enkeli ilmestyy Sakariaalle, enkeli ilmestyy unessa Joosefille. Ja muita raamatun kertomuksia.

 


Jesaja 40: 3-5.

 

3: -Ääni huutaa 

4: -Raivatkaa autiomaahan  Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtateitä meidän Jumalallemme! Täyttykööt rotkot. Alentukoot huiput, mäet madaltukoot!

 

5: Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä, näin on Herra puhunut. 


5 Mooseksenkirja 7-luku: 3-jae:

 

Tietäkää siis, että vain Herra on teidän Jumala. Häneen voi luottaa. Tuhansien sukupolvien ajan hän on ollut uskollinen niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä.


Enkeli ilmestyy Sakarialle.

 +Luukas 1. 5 - 25.

Herodeksen, Juudan kuninkaan aikana eli pappi Sakarias, joka kuului Abian pappisosastoon. Hänen vaimonsa Elisabet oli hänkin Aaronin jälkeläisiä.

6: He olivat Jumalan silmissä kumpikin hurskaita, ja elivät nuhteettomasti kaikkien Herran käskyjen ja säädösten mukaan.

7: Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön, ja he molemmat olivat jo iäkkäitä.

8: Eräänä päivänä Sakarias  oli osastonsa vuorolla toimittamassa papin tehtäviään Jumalan edessä.

9: Palvelustoimia tavan mukaan arvottaessa hänen tehtäväkseen tuli mennä Herran temppeliin toimittamaan suitsutus uhri.

10: Kansanjoukko oli suitsuttamassa ulkopuolella ja rukoili.

11: Silloin Sakariaalle ilmestyi enkeli suitsutusalttarin oikealla puolella.

12: Enkelin nähdessään Sakarias säikähti ja joutui pelon valtaan.

13: Mutta enkeli puhui hänelle:" Älä pelkää Sakarias, rukouksesi on kuultu. Vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes.

14: Ilo ja riemu täyttävät sinut ja monet iloitsevat hänen syntymästään.

15: Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Ja jo äitinsä kohdusta asti, on hän täynnä Pyhää henkeä.

16: Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, meidän Jumalamme puoleen.

17: Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen, ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten.

18: Sakarias kysyi enkeliltä: "Mistä voin tietää, että näin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs."

19: Enkeli vastasi: "Minä olen yksi niistä jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä ilosanomaa,

20: mutta sinun suusi mykistyy, etkä kykene puhumaan, ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, kun et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen."

21: Kansa odotti  Sakariasta, ja kaikki kummeksuivat sitä, että hän viipyi temppelissä niin pitkään.

22: Kun hän sitten tuli, ei hän kyennyt puhumaan heille ja siitä he ymmärsivät, että hän oli temppelissä nähnyt näyn. Hän viittilöi heille ja jäi mykäksi.

23: Palveluspäivien päätyttyä Sakarias meni kotiinsa,

24: ja jonkun ajan kuluttua  hänen vaimonsa Elisabet tuli raskaaksi. Viisi kuukautta Elisabet pysytteli poissa näkyvistä. Hän ajatteli:

25: " Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta."


*Ennen kuin alan kirjoittamaan jouluaiheita Jeesuksen syntymästä, palatkaamme Matteuksen evankeliumiin ja sen alku lukuun, jossa kerrotaan Joosefista.


xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Enkeli ilmestyy unessa Joosefille.

Matteuksen evankeliumi 1-luku, 18-jakeesta 24.

- - - - - -- - - - - - - - - - - -

- - - - - - - 

Maria,  Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta oli raskaana.

19: Joosef oli lakia kunnioittava mies, mutta ei halunnut häpäistä kihlattuansa julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

20: Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää  ottaa Mariaa vaimoksesi. Se mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä.

21: Hän synnyttää pojan ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."

22: Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profetan suulla ilmoittanut:

23: -Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

24: Unesta herättyään Joosef teki niin kuin enkeli oli häntä käskenyt  ja otti Marian vaimokseen.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx


  Sakarias oli tiedosta hyvin iloinen, ja raamatun sivuilta huomaamme hänen laulaneen, tämän johdosta, kiitosvirren.

Luemme sen nyt:

Luukkaan evankeliumi 1. 67-80.

 

Sakariaan kiitosvirsi.

67. Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin:

68. - Ylistetty olkoon Herramme, Israelin Jumala.

Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen

69. ja valmistanut sille lunastuksen. Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta

70. niin kuin hän iki ajoista asti on  luvannut pyhien profeettojensa suulla.

71. Hän on pelastanut meidät vihollistemme vallasta, kaikkien vihamiestemme käsistä.

72. Hän on nyt osoittanut laupeutensa, uskollisuutensa isiämme kohtaan. Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa,

73. valan, jonka hän on isällemme Aabrahamille vannonut.

74. Näin me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina,

75. pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä.

76. Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.

77. Sinä johdat hänen kansansa lunastamaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.

78. Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.

79. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.

-  .-  -  -  -  -  -  -

80.Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa  siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.


 

Enkeli ilmestyy Marialle.

Luukas 1.

 

26: Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin kaupunkiin Galileaan,

27: neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. maria oli kihlattu Davidin sukuun kuuluvalle Joosehfille.

28: Enkeli tuli sisään hänen luoksensa ja sanoi: "Ole tervehditty Maria, sinä armon saanut. Herra kanssasi."

29: Nämä sanat saivat Marian hämmentymään ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä.

30: Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää Maria. Jumala on suonut sinulle armonsa.

31: Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.

32: Hän on oleva suuri ja häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi. Ja Herra Jumala antaa hänelle isänsä Daavidin valtaistuimen.

33: Hän hallitsee  Jaakobin valtaistuinta ikuisesti. Hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.

34: Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon."

35: Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi. Korkeimman voima peittää sinut varjollaan, siksi myös lapsi joka syntyy, on Pyhä ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.

36; Ja tiedä tämä, myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella. -Hän jota on pidetty hedelmättömänä.

37: Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

38: Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot."

Niin enkeli lähti hänen luotaan.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

 xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

 

Marian ja Elisabetin kohtaaminen.

Luukkaan evankeliumi 1: 39:-45.

39: muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan, ja kiiruhti Juudan vuoriseudulla olevaan kaupunkiin.

40: Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia.

41: Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.

42: Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä.

43: Kuinka minä saan kunnian, että herrani äiti tulee minun luokseni?

44: samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani.

45: Autuas sinä joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä."


21.10.

Tänne Iisalmeen satanut lumi on  nyt poissa. Illan pimeyteen tuikkivat jo joidenkin ikkunoihin laitetut valot. Minäkin olen laittanut niitä jo ikkunoihini ohikulkevien ihmisten ja itseni iloksi.



Marian kiitosvirsi.

Luukkaan evankeliumi 1: 46- 56.

 

46. Silloin Maria sanoi:

- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta.

47. minun henkeni riemuitsee, Jumalastani.

48. sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.

49. sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä

50. polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.

51. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja. hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.

52. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.

53. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.

54. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa

55. Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

56. Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

*Herran tuleminen. 

Hoosianna, hoosianna,

Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.

Hoosianna, hoosianna. hoosianna, hoosianna!

Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen!

Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna!

Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Jesaja 9 luku:

1, 5 ja 6-jae.

 

1: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka istuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

5: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä,  Rauhan Ruhtinas.

6: Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Davidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.

 

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Luukkaan evakeliumin toinen luku: 1- jakeesta- 10.

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.

Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui  Quiriniuksen ollessa  Syyrian käskynhaltijana. 

Kaikki menivät kirjoittautumaan  veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa,

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.

Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa  Marian kanssa, joka odotti lasta.

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika,

Ja hän synnytti pojan, esikoisensa.  Hän kapaloi lapsen, ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli  paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.  Pelko valtasi paimenet.

mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Tänään on teille Davidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, Hän on Kristus, Herra.

Tämä on merkkinä teille; te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."

Ja samalla hetkellä oli enkelien ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

 -Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme  sen, mitä on tapahtunut, sen minkä Herra meille ilmoitti."

He lähtivät kiireesti, ja löysivät Marian ja Josefin, ja lapsen joka makasi seimessä.

Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu.

Kaikki jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.


xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

*Raamatusta; Sakarias 13:1.

Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille

puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

*Jesaja 44:22.

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi, kuin pilviverhon, Palaa minun luokseni, sillä minä olen lunastanut sinut vapaaksi.

*Jeremia 33:3. Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.


Luukkaan evankeliumi 2:

1  jakeesta. + 4, 6 ja 7-jae.

1. Siihen aikaan antoi keisari Augusta käskyn, että koko valtakunta oli pantava verolle.

4. jaNiin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.

6. heidän siellä ollessaan , tuli Marian synnyttämisen aika,

7. ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen  ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.


L. Salonen. Pekankatu. Iisalmi.